Mooikka! Pahoittelen taas sitä että en oo ehtiny kirjotteleen, mutta kesäduuni jokapäpäivä 7:00-15:30 vie tosi paljon voimia :( ja kun senkin jälkeen on vielä tekemistä ja pitää nähdä kavereitaki ku tosiaan vaihtoon on enään 42 päivää! Synttäritki oli ja meni ja nyt ku alkaa tottumaan tähän rytmiin nii yritän tosiaan kirjotella tänne enemmän ku tuunattua tulee kuitenkin kaikenlaista :)
Elikkä, UFFilla oli 2 euron päivät tossa pari viikkoa sitten ja tämä alla näkyvä farkkutakki tarttui sieltä mukaan!
Farkuttakissa oli myös vyö mukana, mutta se oli semmonen ettei sitä olisi tullut käytettyä joten heitin sen pois! Eli aloitin leikkaamaan farkkutakkia vyönlenksujen ja tuon viivan alapuolelta.
Leikattuna farkkutakki näytti tältä. Seuraavaksi aloitin klooraamisen.
Ensin upotin puolet farkkutakista klooriin ja annoin sen vaikuttaa päivän. Sen jälkeen leivitin farkkutakin sanomalehtien päälle ja aloin käytännössä maalaamaan kloriitilla selkeämmäksi valkaisuviivaa. Tähän kannattaa kuitenkin varata pensseli, joka ei ole mikään huikeen arvokas koska alla näkyy minkä näköinen pensseli oli käytön jälkeen!
Kolmiot kiehto mua jo vuos sitten, mutta en niitä missään vaiheessa oo mihinkään tuunannut. Tähän sitten päätin kokeilla! Mittasin kolmion siten, että kanta oli 20cm ja korkeus myös. Sitten teippasin ulko, ja sisäreunat.
Ja sitten vaan maalaamaan! Maalasin tän tosiaa kahteen kertaan normaalilla valkosella, ja sitten vielä kerran siten että sekotin väriin hopeaa glitteriä. Harmi etten ottanut siitä kuvaa:/
Tässä väri mitän käytin. Saa mm. Sinellistä ja on tosi hyvää ja riittoisaa :)!
Siinä siis lopputulos! Onko kolmiot hot or total not? Ootteko te tuunaillu mitään viimeaikoina ja mitä tykkäätte tästä muutoksesta?:)
Teitä on muuten tullut viimekerrasta 33 lisää! MITÄ! Ootte ihan parhaita jokaikinen <3 pusuja!
Ja kiitos myös uskomattoman ihanista kommenteista kaikille :3 ne piristää aina!
xx,Sara
jee tätä on ootettu! pakko tuunata joku farkkutakki:--) osaisitko sanoo paljon kloori maksais s-marketissa ja miltä 'osastolta' semmosen vois bongata:--)
VastaaPoistaheh ihana:3 kloori maksaa n.2-3 e ja löytyy kai pesuaine osastolta :)! onnea tuunaukseen :3
Poistaälyttömän ihana! :-) tää sun blogis on muutenki iha huippu!
VastaaPoistahttp://hellosailor-lumimari.blogspot.fi/
kiitos paljon :3! kävin kurkkaamassa myön sun blogin ja VAU mitä kuvia :o !
PoistaMun mielestä on ihailtavaa, että sä osaat katsoa aivan järkyttävän rumia vaatteita (niinkuin tuota farkkutakkia ennen tuunausta) sillä silmällä, että mitä sä saisit siitä tehtyä. Sitten sä teet taikatemppuja, ja rumasta vaatteesta tulee aivan ihana! :-)
VastaaPoistaHeh kiitti:) kylhä se vei hetkensä et alko kattoo vaatteita joita ei vois käyttää sellasinaan mut yllätävän nopeeta se kummiski tapahtu:) ja jee ihana että tykkäsit :3
PoistaVitsi kui hieno!! :)
VastaaPoistaHeei kiitos paljon <3 ! Pus
PoistaHienohan siitä taas tuli! :) Itselleni tämä kolmio hommeli ei mitään merkitse, mutta kyllähän se tuohon sopii! :p
VastaaPoistakiitoskiiitos :) haha ei se mullekkaa kummemmi mut jotai piristystä piti keksii tohon ja kiitti :)!
PoistaJa muuten! Kurkkasin sun blogiin ja rakastuin:3 kertakaikkiaan ihana!
PoistaInspiroit muo ihan älyttömästi, mahtavaa jälkeä:)
VastaaPoistaihana kuulla :)kiitos paljon!
PoistaTää on varmaan randomein kommentti koskaan mut mun on pakko sanoo et kui hassua oli tänne blogiin törmättyä tunnistaa sut nimestä! :D me ollaa joskus seitsenkesäisinä leikitty toisten kaa ja jotenki nii outoo näin taas "törmätä" :D
VastaaPoistaps. oot sairaan kaunis ja aivan uskomattoman taitava, vau! :)
Mitää!!! Eikäeikäeikä:D hei ihan oikeesti kiltti jos millään jaksat/haluat/ihanmitävaa pistä mun fbssä viestii vaikka vaan että 'moi' nii saan tietää ku mul ei oikeestaa oo mitää hajua ku en muista ees et olikse toi vai seuraava kesä ku muutin ruotsist suomee!
PoistaJa jee kiitos ihanus:3 superkiva kuulla ! <3
Ja HYVÄ et tulit sanoo koska randomit kommentit parasta haha :D
Poistahahaha :) mä voin pistää sulle fbs viestii mut sulle ei voi! :-D voitsä muuttaa sun asetuksista? mut muistaakseni se oli niitä aikoja ku muutitte sielt. arvelinki et tuskin sä muistat. :D mut mä voin sit kirjottaa fbs mitä kaikkee muistan susta :'D
VastaaPoistaVoipas:o lisää mut kaveriks sitte jos et pysty!:D kyl varmasti muistan ku kuulen vaa sun nimen:D oon kelaillu täs ties kui monta kaverii läpi ja oot kyl satavarmasti yks niistä!:D apuaa joo xD
Poistahahaa tää on pelottavaa! xD jos sattusitki muistaa mut nii mitähän sä muistat... :DD mut en usko et muistat :--D mä lisään sut kohta ;D
VastaaPoistaVarmasti muistan;) jeij!:)
PoistaEn malta venaa :(
Poistahahaa nyt vasta huomasin ton :) mä kävin lenkil nii en heti ehtiny :P
VastaaPoistaIhana!
VastaaPoistaKiitos ihana!
PoistaVoi että ku oo kade sulle !<3 Ihan sika magee toiki farkkutakki ! Pakko kokeilla ! Toivottavasti saan jotain jälkee ees, heh :D
VastaaPoistaps. Tää sun blogi on niin ihana! <3
Haha älä turhaan ;) kiitos ja jeee kokeile kokeile :3 varmasti saat :)
PoistaKiitos!! Pusuja
Olisko sulla jotain hyvää farkkupaidan tuunausohjetta?:)
VastaaPoistaOnko kyseessä ihan perus farkkupaita?:)
PoistaJoo ihan tavallinen :)
PoistaIte pistäisin varmaan luonnonvalkosta isompaa pitsiä yläselkään tai taskuihin! Tai sit mustasta tekonahasta jotain yksityiskohtia :) tai ompelisin olkapäihin paljon erilaisia helmiä! Taaai leikkaisin olkapäät kokonaan auki :3 toivottavasti joku idiksistä autto ees vähän :)!
Poistaaivan ihana blogi! ♥harvoin tykkään/jaksan blogeja lukkee, mutta tää on nii mielenkiintone ja ihana että tätä kyllä jaksaa! :) ite oon sun blogin ansiostas tehny jo 3 paitaa(tosin oon ne ite kokonaan tehny, mutta kuitenki) ! :D Hyvä sinä, jatka samaan malliin! ♥ :))
VastaaPoistaVoii eikä! <3 mahtava kuulla että tykkäät! Ja upeeta ;) oon ylpee susta!! Heh jos millää jaksat nii lähetä niistä kuvat mulle joko kik: srraa tai sähköpostiin saralehfash@gmail.com kiitos :3 <3
Poistavouuu sul on ihan huikeen kiva blogi! sain täst isnpist ja kävin läträämää kloorin kans ja tuli iha sika hienoi juttui vaik oliki eka kerta:-) jatka ihmees samaa mallii, oot tosi taitava ja luova!
VastaaPoistaheh jeei kiitti!:) uiui haluisin nähä :3 uskon et tuli ihan huikeel hienoja! Kiitos samoin ihana ! Pus
Poistasun blogis on upee!!!!!ja noi sun tuunaamas vaatteet on iha sikahienoja!!mite sä osaat tehä noita ?! vooou ! kun lukee sun blogii alkaa tekee kauheesti mieli tuunailla omia vaatteita :3 toivottavast tuunailet siel mexicossaki sit vaatteita !c:
VastaaPoistaApuaaa jeejee kiitos:3! Haha harjoitus tekee mestarin;) Eivaa siis oikeesti mitä enemmä tekee sitä paremmi oppii:) jee ihana kuulla! Yritän ainaki!
PoistaIhana blogi!
VastaaPoistaOnko tuo kangasväri jota käytit ihan valkoista vai onko siinä vähän glitteriä/hopeaa tms?
Oho, luin vasta nyt tekstin kunnolla ja huomasin miten olit tehnyt tuon :D kuitenkin, mitä glitteriä käytit?
VastaaPoistaHups sori huomasin vasta nytten! Mutta käytin siis ihan perus tuomarin glitteriä vaikka esim sinellistä löytyis varmaan jotain parempaa ja enenmmän vaatteidentuunaukseen sopivempaa :) ja kiitos<3
Poista